Spontaani ovuloija

(Alkuperäinen teksti kirjoitettu ZOOTOPIA projektiblogiin vuonna 2015)

Mia Mäkelä

Kuva: Mia Mäkelä

Korkeasaaren Karhulinnan kaksi karhua ovat äiti ja tytär, jotka elävät sovussa, paitsi kun tyttärellä on pms eli menkkoja edeltävä oireilu. Silloin voi tulla kärhämää. Karhujen onneksi ovulaatio ei ole 12 kertaa vuodessa kuten ihmisillä. Nainen on erikoinen nisäkäsnaaras siinä mielessä että ovulaatio tapahtuu, vaikka lähistöllä ei ole urosta. On kuitenkin todisteita, että myös karhut ovat spontaaneja ovuloijia, kuten me.

Karhulinnasta on hieno merinäköala, sen huomaa vasta kun pääsee sen sisään. Monikohan karhu maailmassa asuu kivikossa meren rannalla metsän sijaan? Opettavatko he jälkeläisilleen kuinka heidän sukunsa tulee meren rannalta? Vai onko näillä nisäkkäillä jonkinlainen kollektiivinen muisti tai tietoisuus, joka saa heidät kokemaan automaattisesti metsän omaksi ympäristökseen ja muistamaan sen tuoksut nenässään, vaikka eivät olisi siellä koskaan käyneet?

Mitä lopulta tiedämme muiden eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä? Korkeasaaressa aiemmin ollut hirvi söi lokinpoikasia tarhassaan. Yleisö kirkui taustalla. Moni ei osannut odottaa että hirvi söisi lihaa.

Synteettiset ympäristöt, joissa suuri osa eläimistä eläintarhassa asuu, ovat meidän ympäristöjämme, joihin asetamme muut lajit. Ovatko heille maalin haju ja sementtilavaste se ympäristö jonka he kokevat kotoisimmaksi , koska ovat siihen syntyneet, vaikka se ei antaisi mahdollisuuksia nk. lajityypilliselle käyttäytymiselle kuten maan kuopimiselle? Muuntuuko tämän lajin eläintarhassa asuva sukuhaara jonkinlaiseksi uudeksi eläinlajiksi, ympäristön ollessa näin erilainen? Alkaako se kehittyä hitaasti lajille epätyypilliseen suuntaan? Antavatko nykyiset ympäristömme meille ihmisillekään mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen, kuten maan kuopimiseen tai kiipeilyyn, vai mitä meidän kuuluisi käsillämme lajityypilliseen tapaan tehdä? Mikä on meille lajityypillistä käytöstä? Onko se lukkiutuminen neljän seinän sisään tuijottamaan postmodernia tulta - sähkön aikaansaamaa valoruutua? Mitä jos käyttäydymme epätyypillisesti, miten lajillemme sitten käy?

Viime kesänä kuulin karhuista, jotka kähvelsivät Päijänteen seudulla hunajaa mehiläispöntöistä. Mehiläiskasvattajat pystyttivät sähköaidan pesien ympärille. Seuraavalla tarkastuskerralla huomattiin että karhut olivat kaivaneet aidantolppien alta maata niin, että aita oli kaatunut ja medet viety. Karhut käyttävät myös työkaluja kuten kiviä itsensä raapimiseen. Ja kävelevät takaperin pesäänsä, hämätäkseen seuraajia. Karhuilla olisi meille paljon opetettavaa, kuten miten pysyä kunnossa horroksen läpi.

Muinaissuomalaiset kunnioittivat ja pelkäsivät karhua niin paljon etteivät uskaltaneet edes lausua nimeä ääneen, joten he kehittelivät lempinimiä, kuten karhu. Karhu juontaa juurensa ilmeisesti karheasta, myös otso ja mesikämmen ovat tuttuja, ja kontio, tapio, otava, metsän valtias .... Mutta muistaako kukaan mikä se alkuperäinen nimi oli?