Paluumuuttaja tuonpuoleisesta

(Alkuperäinen teksti kirjoitettu ZOOTOPIA projektiblogiin vuonna 2015)

Mia Mäkelä

Alkuhärkiä Lascaux-luolan seinillä Ranskassa (wikipedia)

Kuvittele eteesi kuolleista palannut alkuhärkä, naudan villi esi-isä. Sommittele eteesi sonni, jonka säkäkorkeus on pari metriä ja paino tonnin luokkaa. Lisää päähän yli metrin mittaiset sarvet.

Olet nähnyt kuvia alkuhärästä esivanhempiemme luomissa luolamaalauksissa.

Alkuhärän kulta-aikana Eurooppaa peittivät ikimetsät, joissa kuljeskelu keskiajalla oli varmasti jännittävämpää kuin nykyään talousmetsissä. Tämä Euroopan viimeinen megafaunan edustaja kuoli sukupuuttoon Puolassa vuonna 1627. Siinä vaiheessa suojelutyöhön oli jo herätty ja härän metsästyksestä sai kuolemantuomion. Asenteet muuttuivat kuitenkin liian myöhään.

Saksalaiset Heckin veljekset yrittivät palauttaa alkuhärkää henkiin 1920-luvulla risteytyskokeilla. He kehittivät uuden, pienemmän alkuhärän, jota näkee eläinpuistoissa ja vapaanakin. Myös Hitler määräsi alkuhärän palautettavaksi siinä onnistumatta. Natsien suunnitelmana oli vapauttaa härkä valloitetuille alueille.

Alkuhärän DNA on saatu talteen luista ja karvasta, ja palautusta tehtaillaan tällä hetkellä ainakin Puolassa ja Hollannissa. Muutamassa vuodessa nähdään onnistuuko yritys. Alkuhärän lisäksi muitakin kadonneen faunan edustajia herätellään eloon. Mahdollisia lajeja, joista saataisiin riittävän hyvä DNA-näyte ja jotka voitaisiin saada kasvamaan alkiossa ovat muun muassa tasmaniantiikeri, villamammutti, dodo ja muuttokyyhky. Haastavinta on löytää sopiva sijaisemo, jossa alkio voisi kasvaa sekä paikka, jossa nämä palautujat selviytyisivät.

Euroopassa on villiytysalueita, kuten Odel delta-luonnonpuisto Saksan ja Puolan rajalla. Odel delta Saksan ja Puolan rajalla tarjoilee nähtäväksi “The big seven” : kotka, biisoni, majava, peura, susi, harmaahylje ja sampi. Bonuksena puolivilli Konik-hevonen. Jonain päivänä siellä saattaa vaeltaa myös alkuhärkä. Näin Hitlerin unelma kävisi vihdoin toteen.

Samaan aikaan kun jo sukupuuttoon kuolleita tuodaan takaisin geenieditoinnin avulla, yhä uudet lajit tulevat uhanalaisiksi. Seuraavan 50 vuoden aikana voi kadota 30 % lajeista. Suomesta on hävinnyt jo 332 lajia-floraa ja faunaa-lähinnä metsätalouden muutoksien myötä. Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs, jonka kannaksi arvioidaan 6–12 aikuista yksilöä. Naalin poikaspesää ei ole todettu Suomessa vuoden 1996 jälkeen. Myös saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen.

San Diegon eläintarhassa on Jäätynyt eläintarha-osasto, jonne on säilötty spermaa ja munasoluja yli 5000 lajilta. Mutta mitä iloa on DNA:sta, jos eläimen kulttuurihistoria on kadonnut? Vaikka saataisiin aikaan uusi dinosaurus, kuka munasta kuoriutuneelle poikaselle opettaisi kuinka ollaan dinosauruksia, mitä kannattaa syödä ja miten rakennetaan pesä. Suuri osa eläinten taidoista on opittuja, kulttuurisia. Voimmeko ottaako ihmislajina palautettujen eläinten vanhemmuuden ja opettaa heitä siitä millaista on olla toisenlajinen?

Maailma valmistautuu lajien tuhoutumiseen varastoimalla biodataa, ikäänkuin mitään muuta ei olisi enää tehtävissä. Uskommeko että tulevaisuudessa syntyy ihmisiä, jotka osaavat elää luonnon kanssa sopusoinnussa, eivätkä haali kaikkia luonnonvaroja omaan käyttöönsä? Sitten joskus kun tämä kamikaze-vaihe on ohi, ja voimme puistella päätämme noloina, vähän kuin 80-luvun jälkeen. Tai ehkä odotamme että ihmiskunta tuhoutuu ja ulkoavaruudesta tulee joku avaaman typpisäiliöt ja päästämään DNA:t vapaaksi?