top of page
Search
Siinä on nyt Leijona. Viidakon kuninkaaksikin kutsuttu. Nimitys on harhaan johtava, sillä leijonat elävät suurimmaksi osaksi Saharan eteläpuolisilla savanneilla, tai Aasiassa metsäreservaateissa, eivätkä viihdy kosteissa hämärissä viidakoissa.
Leijonan mieltäminen kuninkaaksi on myös kyseenalaista, sillä oikeastaan pitäisi puhua leijonakuningattaresta. Muinaisessa Egyptissä leijonanaarasta palvottiin jumalatar Sekhmetina, mikä tarkoitti voimakasta. Saattaa olla että aikalaisilla oli oivallisia tilaisuuksia seurata leijonien puuhastelua ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Eurooppalaisia kolonialisteilla sen sijaan leijonan elintavat saattoivat jäädä epämääräisemmiksi. Leijonauros valittiin valtioiden symboliksi kuvastamaan (patriarkaalista) valtaa ympäri Euroopan. Leijonakuningas-piirrossarjat jatkavat samaa perinnettä digitaalisessa muodossa.
Leijonat ovat harvinaisia kissoja, sillä he elävät matriarkaateissa, jos matriarkaatti määritellään sen mukaan kumman sukupuolen pennut häädetään ryhmästä. Samoin kuin norsu -ja hyeenamatriarkaateissa, myös leijonilla naaraspennut jäävät asumaan äitinsä kanssa ja muodostavat sukuyhteisöjä. Sukukypsät koirasjälkeläiset saavat lähteä etsimään kumppania ja uutta perhettä omillaan. Leijonamatriarkaatti on kuitenkin joustava. Naaraat tekevät saalistushommat, mutta urokset toimivat lauman päällepäsmäreinä ja syövät ensimmäisinä. Mitä urokset oikeastaan tekevät, muuta kuin syövät ja harrastavat seksiä? He lepäävät. Jopa 20 tuntia päivässä. He saattavat myös puolustaa laumaa.
Leijonakuningattarista tulee kiimassa masokistisia nymfomaaneja, jotka vaativat yhdyntää 15 minuutin välein 3 vuorokautta putkeen. Syöminen, metsästäminen ja päiväunet jäävät väliin. Se vie voimat parhailtakin leijonilta, vaikka kiimassa olisi vain yksi naaras kerrallaan. Naaras käy myös vieraissa ja voi saada pentuja jopa viideltä eri urokselta. Leijonien kiima kestää jopa viikon ja toistuu yksilöillä eri tahtiin ympäri vuoden. Nuorilla naarasleijonilla saattaa olla kiima muutaman päivänkin välein, vanhemmilla voi mennä kuukausia, ennenkuin seksi alkaa taas kiinnostaa. Synnytyksen jälkeen jopa pari vuotta. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen että himokkaan “villikissan” maine on leijonilla ansaittu, varsinkin nuoremmilla.
Leijonat harrastavat myös oraalista seksiä, masturbaatiota ja homoseksuaaliset suhteet ovat yleisiä. Noin kahdeksan prosentin on arveltu olevan lesboja tai homoja, useat ovat biseksuaalisia. Ei ehkä ihmekään, kun muistaa ne väkäset.
Leijonakuningatarta ei käy kateeksi. Kidutusta muistuttava seksi ja jokapäiväinen epäoikeudenmukaisuus, jossa naaras tuo “leivän pöytään” mutta uros saa silti kaiken huomion ei vaikuta kovinkaan hohdokkaalta elämältä. Samoin mahdollisuus menettää kovalla työllä ja tuskalla hankitut poikaset uuden johtavan uroksen aikaansaaman verilöylyn myötä. Toisaalta, naaraat eivät ole koskaan yksin ja saavat nauttia perhe-elämästä ja jälkeläistensä seurasta koko elämänsä. Urosnuorukaiset sen sijaan hylätään oman onnensa nojaan ja he joutuvat jatkuvasti tappeluihin muiden leijonakoiraiden kanssa.
bottom of page
Comments