__Darwinin evoluutiosta__
Mia Mäkelä
Charles Darwinin (1809-1882) ainutlaatuista neroutta ei väsytä julistamaan, huolimatta siitä, että evoluutiota tutkittiin jo ennen kuin hän kiinnostui aiheesta. Aikoinaan Englannin tunnetuin geologi Charles Lyell (1797 – 1875) oli esittänyt maan iäksi yli 300 miljoonaa vuotta, jolla hän kyseenalaisti raamatussa esitettyjä näkemyksiä ennen Darwinia. Alfred Russel Wallace (1823-1913), jota kutsutaan myös evoluution unohdetuksi isäksi, esitteli Darwinille omia teorioitansa. Lyell tuki molempia ja auttoi Darwinia julkaisemaan tutkimuksensa luonnonvalinnasta vuonna 1858. Seuraavana vuonna ilmestyi vuosikausia työstetty Origin of Species, jonka ansiosta Darwin nimettiin evoluutioteorian keksijäksi.
Darwinin saavutuksissa ei voida myöskään unohtaa hänen sukutaustaansa. Jo hänen tiedemiehenä tunnettu isoisänsä Erasmus Darwin (1731–1802), oli kirjoittanut kuinka lajit paranivat sillä että vahvimmat ja aktiivisimmat lisääntyvät. Darwin kasvoi pienestä pitäen tieteelliseen ajattelutapaan uskovassa ympäristössä lääkäri-isän tuella. Etuoikeutettu asema myös saattoi hänet ensimmäiselle pitkälle tutkimusretkelleen Galapagossaarille fossiilien maailmaan, joka oli ratkaiseva hänen uransa kannalta.
Alunperin juuri geologinen tutkimus johdatteli Darwinin pohtimaan evoluutiota, sillä fossiilikerrostumissa tulee selvästi esille eri aikakausilla eläneitä lajeja ja kuinka syvimmissä kerroksissa ei löydy nisäkkäitä. Tämä sai Darwinin muiden ohella kyseenalaistamaan lajien yhtäaikaista luomista ja ylipäätään raamatussa esitettyä maailman luomisen ajankohtaa. Kristittyjen selitys fossiileista Jumalan tapana koristella maailmaa ei häntä vakuuttanut. Toisaalta eri alalajien runsaus antoi Darwinille aihetta miettiä, miksi Jumala olisi nähnyt kaiken sen vaivan. Darwin oivalsi että elämänmuodot eivät ole pysyviä vaan ne ovat jatkuvassa muutostilassa - yksi evoluutioteorioista oli syntynyt.
Darwin epäröi pitkään julkaisua sekä kirkon reaktion pelossa, että oman epäröintinsä vuoksi, mutta lopulta huoli siitä että joku toinen ehtisi tuoda julki samanlaista teoriaa omissa nimissään sai hänet julkaisemaan the Origin of species-teoksen. Sen kenties järisyttävin ajatus oli ihmisen sukulaisuus muiden lajien kanssa. Darwinin teoria pudotti ihmisen luomakunnan yksinvaltiaan asemasta, jossa olimme muiden lajien yläpuolella. Evoluutioteorian mukaan olimmekin eläimiä ja sukulaisia kaikille lajeille, vieläpä lähisukulaisia kädellisten kanssa. Kuten oli odotettavissa, kieltävät reaktiot olivat suuret, harva halusi myöntää olevansa apina. Aiheesta tuli kuitenkin pilapiirtäjille kultakaivos.
1800-luvun puolivälissä ihmiset pääsivät aivan uudella tavalla tutustumaan näihin sukulaisiimme ympäri Eurooppaa rakennetuissa eläintarhoissa, joihin oli kansan sivistystarkoituksessa pääsy kaikilla. Lontoon eläintarha perustettiin vuonna 1828 ja Pariisissa avattiin Ménagerie du Jardin des plantes jo vuonna 1798. Voi vain kuvitella millaisia tuntemuksia aikalaiset kävivät läpi tarkastelessaan apinoita lähietäisyydeltä samaan aikaan kun Darwinin luoma uusi todellisuus oli horjuttanut heidän todellisuuskäsityksiään. Traumasta selviäminen kesti kauan. Darwinia ennen Kopernikus oli pudottanut planeettamme universumin keskuksesta, Darwin vei meiltä valtaistuimemme ja heti perään Freud (1856-1939) vei meiltä oman itsemme keskipisteen tuoden alitajunnan sen paikalle.
Evoluutioteoriassa esiintuotu vahvimman selviytyminen-ajattelutapa on johtanut eugenismin tyyppisiin lajinparanteluihin tai järkeistämään
säälittömän oman edun ajamisen. Näitä ajatusrakennelmia on kuitenkin haastettu yhä uudelleen ja nykyään jopa Itsekäs geeni-teoksen kirjoittanut biologi Richard Dawkins uskoo että ystävällisyys ja yhteistyö on kasvussa juuri evoluutiomme myötä. Esimerkkinä toimivat geenipankit. Niissä on huomattu että naiset valitsevat lapselleen isän yleensä miehen mukavuuden perusteella, ulkonäön tai älykkyysosamäärän sijaan.
Dawkinsin viljelemä väkivaltaa suosiva terminologia kuten "luonnon sota", "ihmisen taistelu viruksia ja mikrobeja vastaan" tai brutaali-termin toistelu ei välttämättä ole paras tapa saada uskovaisia kiinnostumaan Darwinin näkökulmista. Dawkins myös painottaa helpottuneena kuinka Darwinin jälkeen ei ole enää tarvetta uskoa mihinkään ylimaalliseen. Siinäpä saattaa olla juuri ongelman ydin, sillä ihmisillä on tarve uskoa johonkin. Ja kuten Darwinilla perhetausta suosi tieteellistä ajattelutapaa, jos lasten perheessä opitaan uskonnollisuuteen, sen rinnalla brutaali taistelu selviytymisestä voi tuntua kovin kylmältä maailmalta. Darwinin tutkimukset ovat nykyään vanhentuneet ja post-darwinismi on tuonut uudituksia evoluutioterioihin. Asenteet ovat tutkimuksen myötä muuttumassa erityisesti mikrobien suhteen, kun on huomattu kuinka tärkeitä ne ovat selvitymisellemme. Ehkä seuraava suuri pudotus ihmiskunnalle tulee olemaan julkaisu, jossa todistetaan, että maailman flora ja fauna on yhtä ja samaa mikrobiyhteisöä. Tuntuisiko se vielä nöyryytykseltä kuten aiemmat pudotukset vai olisimmeko enemmänkin helpottuneita siitä että emme olleetkaan luomakunnan kuninkaita ja kuningattaria vaan toimimme mikrobien alaisina?
Comments