Eläintarhan kulttuurihistoriaa - OSA 2

RENESANSSISTA VALISTUKSEEN__

(Alkuperäinen teksti kirjoitettu ZOOTOPIA projektiblogiin vuonna 2015)

Mia Mäkelä

Ole Worm : Museum Wormianum, 1655 (wikipedia)

Kuriositeettikokoelmat

1500-luvulta alkaen aateliset hankkivat kuriositeettikamareita, joihin he keräilivät ihmisen (artificialia) ja luonnon (naturalia) muovaamia objekteja, kuten kasveja, hedelmiä, luita, hyönteisiä, nahkoja, fossiileja, säilöttyjä eläimiä ja ylipäätään asioita, jotka parhaiten kuvasivat ihmisen, jumalan ja luonnon luoman monimuotoisuutta. Erityisesti epämuodostuneet, eksoottiset ja omituiset otukset kiehtoivat. Luonnollisen ja yliluonnollisen  välillä ei ollut eroa, olivathan luonto ja jumala yhtä. 1600-luvulla kokoelmat alkoivat erikoistua ja luonnonhistorialliset kamarit yleistyivät.

Eläimet statussymboleina

Renesanssin aikana villieläimistä kuten leijonista luettiin hyviä ja huonoja enteitä ja niiden hedelmällisyys tulkittin enteenä vauraudelle, joten läsnäolo leijonan synnytyksessä koettiin tärkeäksi. Eläimiä saatettiin käyttää myös poliittisten tuomioiden toimeenpanijoina. Firenzessä leijonaluola sijoitettiin lähelle hallituspalatsia ja leijonanpennut olivat suosittuja hoveissa. Niitä annettiin lahjaksi liittolaisille ja prinsseille osoituksena rohkeudesta. Leijona oli vauraan Firenzen symbolieläin, jonka patsaita ja kuvia löytyi yltäkylläisesti. Myös muilla kaupungeilla oli omia symbolieläimiä ja traditio jatkuu yhä mm. Berliinissä, josta löytyy karhu omassa aitauksessaan kaupungin keskustassa. Firenzen leijonat taistelivat myös kehissä vastassaan härkiä, karhuja ja villisikoja. Leopardeja käytettiin metsästyskumppaneina, myös ristiretkillä. Aateliset saattoivat kulkea papukaija tai apina olallaan. Kardinaali Ippolito Medicillä (1511-1535) oli myös kokoelma alkuasukkaita kuten turkkilaisia ja maurilaisia. Eksoottiset villieläimet ja ihmiset toimivat ennenkaikkea statussymboleina, joita vain rikkaimmat eli aateliset pystyivät ostamaan ja ylläpitämään. Eläinten virta Eurooppaan Lähi-Idästä jatkui diplomaattisten ja kauppayhtiöiden lahjoitusten muodossa. Kuninkaalliset kuten Ludvig XIV (1638-1715) rahoittivat myös omia retkikuntiaan, jotka lähtivät matkaan aurinkokuninkaan “kauppalistan” kanssa : “800 pientä lintua, 100 undulaattia, 25 papukaijaa ja harvinaisia manuskripteja”. Koristeellisiin häkkeihin ahdetut linnut olivat yleisiä aateliston piirissä. Ohjekirjoista sai apua jos häkkilintua alkoi vaivata “kuolettava melankolia”.

Menagerie, Versailles (wikipedia)

Kuningas luonnon haltijana

Aurinkokuninkaalla oli villieläinkokoelma Vincennessa, jossa hän järjesti verisiä eläintaisteluita ja muita spektaakkeleja “villiyden teatterissaan” juhlistaakseen tärkeiden vieraiden läsnäoloa. Näin tapahtui vuonna 1682 kun Persian lähettiläs sai seurata tiikerin ja norsun ottelua. Fronde-kapinan jälkimainingeissa Ludvig XIV alkoi systemaattisesti vähentää nk. miekka-aateliston valtaa ja kehittää absolutismia. Tähän projektiin kuului Versaillesin palatsi, jonka menageriessa pidettiin ruoaksi ja metsästykseen kasvatettuja eläimiä sekä villieläimiä. Menage – termi kuvasi alunperin kotitaloutta (household). Methodical Encyclopaedia 1782 vuodelta määrittelee menagerien luksuksen ja kuriositeettien laitoksena. Myöhemmin termiä käytetiin myös kiertävistä eläinkokoelmista, jotka esittelivät eläimiä markkinoilla ympäri Eurooppaa.  

Versaillesin puistoissa Ludvig XIV esitteli erityisesti eksoottisia lintuja kuten pelikaaneja, riikinkukkoja ja flaminkoja. Eläinten aitaukset sijoiteltiin säteittäiseen muotoon keskuksen ympärille, josta saattoi tarkkailla eläimiä kuin barokkiteatterissa. Puisto oli taidonnäyte ihmisen kyvystä halllita luontoa keinotekoisine suihkulähteineen ja veden virtausten uudelleen reitittämisineen. Kaoottinen luonto, myös ihmisluonto, sai jumalan sijaan uuden isännän – kuninkaan, joka järjesteli maailmaa kosmologisten ideoidensa mukaan.

Historioitsija Peter Sahlinsin mukaan Versaillesin eläinpuisto oli elävä metafora absolutismille ja osa sivistysprosessia. Puisto oli materialisoitunut manifesti kuninkaan jumalaisesta, taianomaisesta ja tieteellisestä vallasta. Eläimet symboloivat myös ihmisten asettumista hierarkiseen järjestykseen hovielämässä. Tähän mikrokosmokseen eivät brutaalit eläintaistelut enää kuuluneet. 1700-luvulle tultaessa eläintaistelut lopetettiin ja eläingladiaattorit siirrettiin Versaillesin uusin tiloihin kaltereiden taakse. Puisto oli myös avoinna yleisölle, erityisesti kun kuningas oli poissa paikalta. Myös muualla Euroopassa perustettiin kuninkaallisia eläintarhoja kuten vuonna 1752 Schönbrunnin Palatsiin Wienin lähelle, joka on maailman vanhin yhä olemassaoleva eläintarha. Ranskan vallankumouksen jälkeen kuninkaan kasvitieteellisestä puistosta (Jardin du Roi) tuli Jardin de Plantes, jonka tarkoitus oli ensimmäistä kertaa historiassa kansan sivistäminen. Vuonna 1792 kuninkaallinen eläintarha siirrettiin sinne Versaillesista.